VESIPELASTUS ELI VEPE
Newfoundlandinkoirien ja landseerien lajina tunnettu vesipelastus on yleistynyt muidenkin rotujen suosioon. Vesipelastus on laji jossa testataan koiran kykyä toimia vedessä. Tehtäviin kuuluvat mm. hukkuvan pelastus, veneen veto rantaan, sekä köyden, poijun tai pelastusliivin vienti veneeseen. Koira lähetetään suoritukseen rannalta tai veneestä.
Kenelle vepe sopii?
Vesipelastus sopii useimmille roduille ottaen huomioon koiran fyysiset ominaisuudet. Lisäksi koiralta edellytetään hyvää uintitaitoa ja perustottelevaisuutta. Koira ei saa olla vihainen ihmisille tai toisille koirille. Koiran ohjaaja ei saa pelätä kastumista ja ripaus huumoria on vesipelastuksessakin paikallaan.
Kilpailuluokat
Kilpailuluokkia on kolme: alokas, avoin ja voittajaluokka. Jokaisessa luokassa suoritettavia tehtäviä on neljä. Ennen alokasluokkaan pääsyä koiran on suoritettava hyväksytysti (min. 65p. ) soveltuvuuskoe eli sove. Tämä ei koske landseereja ja newfoundlandinkoiria. Soveltuvuuskoetta saa yrittää kaksi kertaa. Lisäksi on epävirallinen junioriluokka JUN 6-12 kk:n ikäisille landseereille ja newfoundlandinkoirille.
Alokasluokasta siirrytään avoimeen kun koiralla on kaksi 1. palkintoa alokasluokasta. Avoimessa luokassa tarvitaan kolme 1. palkintoa voittajaluokkaan siirtymiseksi. Koira saa vesipelastusvalion arvon FIN VPVA kun se saa voittajaluokasta kolme 1. palkintoa vähintään kahdelta ylituomarilta ja vähintään toinen palkinto näyttelyn laatuarvostelusta koiran täytettyä 15 kk.
Vähän kilpailuista
Vesipelastuskokeissa on ns. maalilinja, kaksi tolppaa noin 5 m päässä toisistaan. Ajanotto alkaa ja päättyy maalilinjalta silloin kun koira lähetetään rannalta, muuten ajanotto alkaa kun koira hyppää veneestä. Ohjeaika osasuorituksissa on neljä minuuttia (paitsi voi-luokan neljäs liike 2 min.). Koiran lähtöaika joka luokassa on 30 sekuntia. Käskyjä saa käyttää alokasluokassa 6, avoimessa 3 ja voittajaluokassa 1 / suoritus. Alokasluokassa / Sovessa saa koiralla olla kaksi ohjaajaa ja muissa luokissa yksi. Sove/alo ja avoimessa luokassa saa jokaisesta osasuorituksesta 25 ansiopistettä. Voittajaluokassa liike 1. 20p, 2. 20p, 3. 40p, ja 4. 20p. Lopulliset pisteet saadaan kun ansiopisteistä vähennetään mahdolliset virhepisteet.
Esimerkkejä virhepisteistä
- koira avustetaan veteen
- koira sivuuttaa maalilinjan
- ylimääräiset käskyt
- varaslähtö
- koira lähetetään uudelleen
Pisteitä ei anneta
- koira jättää esineen/veneen/pelastettavan yli viiden metrin päähän veneestä/maalista
- ohje- tai lähtöajan ylittäminen
Palkintoa osoittavat pisteet
Alo ja Avo: 90-100p/1.tulos, 80-89p./2.tulos, 65-79p./3.tulos
Voittajaluokka: 90-100p./1.tulos, 80-89p./2.tulos, 60-79p./3.tulos
Sove/Alo luokan liikkeet
1. Uinti 50 metriä
Koira lähtee veneestä, joka on kiinnitetty 50m. merkkipoijuun. Koiran tulee ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä ja se päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Jos ohjaajia on vain yksi ja hänen ollessa rannalla, on koiran pysyttävä veneessä ilman kiinnipitämistä.
2. Esineen vienti 30 metriä
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä, jonka jälkeen ohjaaja antaa vientiesineen koiralle. Vientiesine on ohjaajan oma ja sen on oltava ylituomarin hyväksymä. Vientiesinettä ei saa heittää veteen tai maahan, josta koira ottaa sen. Ajanotto pysähtyy, kun veneessä oleva ohjaaja/koetoimitsija saa vientiesineen. Jos ohjaajia on vain yksi, on hänen oltava rannalla.
3. Veneen nouto 30 metriä.
Ennen varsinaisen liikkeen alkua vene ajetaan 30m poijulle. Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Koiran tulee hinata vene rantaan ja ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto alkaa ylituomarin merkistä ja päättyy kun koiran säkä ylittää maalilinjan. Veneeseen on kiinnitetty noin kolmen metrin vetoköysi. Veneessä on kaikille koirille sama määrä henkilöitä, kuitenkin vähintään kaksi. Vetoköysi annetaan koiralle palkintotuomarin merkistä.
4. Hukkuvan pelastaminen 30 metriä
Koira lähetetään maalilinjan takaa, ylituomarin ilmoittamasta paikasta. Pelastettava henkilö pudottautuu veneestä 30 metrin poijun kohdalla veteen. Venettä ajetaan eteenpäin vielä n. 10 metriä. Ajanotto alkaa, kun pelastettava henkilö loiskuttelee pelästyneesti merkkipoijun linjalla, mutta ei pidä kiinni merkkipoijusta. Pelastettava ei saa kutsua koiraa, eikä käyttää käskysanoja. Koiran on tartuttava pelastettavan kädessä olevaan ” kädenjatkeeseen” (dummy tai vastaava) tai pelastettava tarttuu koiran päällä oleviin valjaisiin. Koiran tulee kuljettaa pelastettava rantaan ja ylittää maalilinja merkkipaalujen sisältä. Ajanotto päättyy, kun koiran säkä ylittää maalilinjan.
VEPE on urheilulaji, jossa
- Koiran ohjaaja kastuu
- Kumiveneen soutaja kastuu
- Kilpailun tuomari kastuu
- Joskus jopa kilpaileva koirakin kastuu!
Linkkejä:
Seija Brandt