AGILITY
MITÄ AGILITY ON?
Agility on nopeus- ja ketteryyslaji, jossa koira juoksee ohjaajansa ohjaamana esteradan tietyssä järjestyksessä. Radalla on ihanneaika, jossa koiran tulisi suorittaa rata. Agilityn harjoitteleminen vahvistaa koiran ja ohjaajan suhdetta ja tarjoaa sekä liikuntaa että hupia koiralle ja ohjaajalle. Suomeen laji saapui vuonna 1987 ja nykyään harrastajia on välillä Tornio-Ahvenanmaa noin 10.000.
MITÄ KATSOJALTA ODOTETAAN
- Ennen kuin menet tervehtimään koiraa, kysy ENSIN ohjaajalta onko se sopivaa. Tämä neuvo koskee erityisesti lapsia.
- Voit mainiosti seurata suorituksia kehän laidalta, mutta sinun tulee pysyä kehänauhan takana. Lähtö- ja maalialue tulee rauhoittaa kilpailijoille.
- Koiria ja ohjaajia saa ja tulee kannustaa, etenkin kun pari saapuu maaliin mutta muutoinkin suorituksen aikana.
Agility-radalla näet monia erilaisia ESTEITÄ.
- Hypyt - Suurin osa hypyistä on aitoja, joissa on yksi rima ja siivekkeet pitämässä rimaa. Muita hyppyesteitä ovat rengas, pituus ja muuri. Hypyt säädetään jokaiselle säkäryhmälle erikseen. Koirien tulee suorittaa hyppy kaatamatta ja pudottamatta.
- Putket - Radalla saattaa olla kahdenlaisia putkia. Avotunneli on kummastakin päästä avoin ja voi olla jopa mutkalla. Umpitunnelin alkupäässä on aukko ja lopussa kankainen laahus.
- Kontaktiesteet - Kontaktiesteissä on eriväriset nk.kontaktipinnat, joille vähintään yhden tassun tulee osua sekä esteelle tultaessa että sieltä poistuttaessa. Tämä sääntö on erityisesti turvallisuussääntö. Kontaktiesteitä ovat A-este, puomi ja keinu.
- Pujottelu - Pujottelu suoritetaan siksakkia alusta loppuun, siten että ensimmäinen pujottelukeppi jää koiran vasemmalle puolelle. Yhtään keppiä ei saa jättää kiertämättä.
- Pöytä - Koiran tulee hypätä pöydälle ja pysyä siellä kunnes tuomari on laskenut viiteen.

TUOMARI
Tuomari ei ainoastaan suunnittele rataa ja valvo sen pystyttämistä, vaan myös tuomitsee koiran ja ohjaajan suorituksen. Tuomari ilmaisee käsimerkein mikäli pari tekee virheitä radalla. Tuomari määrittää jokaiselle radalle oman ihanneajan mittaamalla sen pituuden. Ihanneajan alittamalla pari voi saavuttaa 0-tuloksen, mikäli radalla ei tule virheitä.
VIRHEET
Suoritusvirheitä (avoin käsi) radalla ovat koiraan tai esteeseen koskeminen, kontaktipinnan ylittäminen koskematta, riman tiputtaminen sekä pöydältä poistuminen. Kieltäytymisvirhe (käsi nyrkissä) on suoritusvuorossa olevan esteen ohittaminen ja este tulee tämän jälkeen suorittaa uudelleen.
MITÄ KAIKKEA KILPAILUSSA TAPAHTUU
Tuomarin puhuttelu:
Kun rata on rakennettu, kyseisen luokan kilpailijat kutsutaan ilman koiria tuomarin luokse. Tällöin tuomari kertaa tarvittaessa lyhyesti säännöt ja toivottaa onnea kilpailijoille.
Rataantutustuminen: Puhuttelun jälkeen kilpailijat pääsevät ryhmässä tutustumaan rataan. Tähän on yleensä aikaa viisi minuuttia ja näiden minuuttien aikana kilpailijat painavat mieleensä estejärjestyksen. Useimmat ohjaajat pyrkivät käymään radan läpi mahdollisimman monta kertaa löytääkseen parhaan tavan ohjata koiraa. Vaikka rataantutustuminen tehdään ilman koiria, voit nähdä ohjaajien juoksevan rataa aivan kuin heillä olisi koira mukanaan. Tämä helpottaa suoritusta koiran kanssa.
Kilpailusuoritus: Jokainen ohjaaja juoksee radan koiransa kanssa vuorollaan. Koiralla ei saa olla pantaa eikä hihnaa. Tuomari antaa useimmiten lähtöluvan pillillä, joskus luvan antaa ajanottaja. Ajanottaja laittaa kellon käyntiin, kun koira ylittää lähtölinjan ja pysäyttää sen, kun koira suorittaa viimeisen esteen. Suorituksen aikana tuomarin sihteeri merkitsee mahdolliset virheet sekä suorituksen loputtua ajan koiran lipukkeeseen. Kuuluttaja kertoo yleisölle parin tuloksen. Luokan loputtua tulokset saadaan tulostaululle.
KOLME LUOKKAA
1-luokka tästä aloitetaan ja kolmella 0-tuloksella (ei virheitä, ei ihanneajan ylitystä enempää kuin 0,99 sekuntia) siirrytään seuraavaan luokkaan.
2-luokka Kakkosista noustaan kolmella nollalla mutta näissä täytyy lisäksi olla kolmen parhaan joukossa.
3-luokka. Kisa ja taso tietysti kovenee mitä korkeammalle mennään. 3-luokassa pyritään saamaan SM-nollia, joita viisi keräämällä saa osallistumisoikeuden SM-kilpailuihin.
KOLME SÄKÄRYHMÄÄ
Koirat on jaettu kolmeen säkäryhmään
Mini - koirat, joiden säkäkorkeus on alle 35cm
Midi - koirat, joiden säkäkorkeuson 35-42,99cm
Maxi - koirat, joiden säkäkorkeus on 43cm tai yli.
Säkäryhmän määrittää koiran sään (olkapäiden) korkeus maasta.

ERILAISIA KILPAILUJA
VIRALLISET KILPAILUT
Agility-kilpailu käsittää yleensä kaikki kolme luokkaa ja näistä kaikki kolme säkäryhmää. Hyppykilpailu on samanlainen kuin tavallinenkin mutta radalla ei ole kontaktiesteitä eikä pöytää. Kansainvälinen kilpailu käsittää kaksi rataa, joista toinen on agilityrata ja toinen hyppyrata. Yhteistulos ratkaisee voittajan.
EPÄVIRALLISET KILPAILUT
Möllikilpailu
Mölli on nimitys koiralle, joka ei vielä ole osallistunut viralliseen kilpailuun. Möllikilpailuista puuttuvat yleensä esteet, joiden kouluttaminen kestää muita pidempään. Nämä esteet ovat pujottelu, rengas ja keinu.
Tasoituskilpailu
on kilpailu, jossa ihanneajalla tasoitetaan eri luokissa kilpailevien tasoeroja. Tällöin möllilläkin on mahdollisuus voittaa maailmanmestari!
Veteraanikilpailu
Veteraani on yli seitsemänvuotias koira. Veteraanikilpailussa helpotetaan suoritusta mm. alentamalla rimojen korkeutta. Näin vanhempikin koira pääsee vielä nauttimaan kisatunnelmasta.
Juniori- tai nuorten kilpailu
Juniorikilpailuissa on useimmiten kaksi luokkaa, yksi 10-13 vuotiaille ohjaajille ja toinen 14-17 vuotiaille ohjaajille.